Kevään aikana Helsingissä on havaittu kaneille erittäin vaarallista RHD2 -virusta. Ensimmäisen kerran RHD -epidemia riehui pääkaupunkiseudulla vuonna 2016. Koska virus leviää kaniinista toiseen suorassa kosketuksessa eritteissä ja myös epäsuorasti esimerkiksi pesäkoloissa, ruuan ja veden välityksellä tai hyönteisten mukana, suosittelemme kanien omistajia noudattamaan Eviran ohjeistusta eli välttämään lemmikkikanien ulkoiluttamista pihalla sekä tuoreiden ruokien keräämistä riskialueilta. On myös suositeltavaa ottaa pikkuisille ystävillemme taudin ehkäisyyn tarkoitettu rokote.

Asiaan voi tutustua tarkemmin Ruokaviraston sivuilla, joilta tässä pari otetta.

Rabbit hemorrhagic disease RHD

RHD on kalikiviruksen aiheuttama herkästi leviävä kaniinien (Oryctolagus cuniculus) verenvuotokuumetauti. RHD on nopeasti etenevä tauti, joka aiheuttaa erityisesti maksan, mutta myös muiden sisäelinten vaurioitumisen. RHD aiheuttaa korkeaa sairastuvuutta ja korkeaa kuolleisuutta kaniineissa. Virus ei tartu ihmiseen, koiriin tai kissoihin. Viruksesta tunnetaan kaksi tyyppiä, klassinen RHD-virus ja uudempi RHD2-virus.

Oireet

RHDV aiheuttaa oireita erityisesti aikuisissa kaniineissa, kun taas poikaset noin 4–6 viikon ikään asti eivät sairastu. Uusi virustyyppi RHDV2 voi aiheuttaa oireita myös vasta 15–20 päivää vanhoissa poikasissa. Oireina ovat hermostolliset oireet, hengitystieoireet, apaattisuus ja huonontunut ruokahalu. Maksavauriosta voi olla seurauksena verenvuotoja ja keltaisuutta. 

 

Mainittakoon, että kuvassa pötköttelevä Dumbo on terve ja voi erinomaisesti.

 

Save
Cookies user prefences
We use cookies to ensure you to get the best experience on our website. If you decline the use of cookies, this website may not function as expected.
Accept all
Decline all
Lue lisää
Marketing
Set of techniques which have for object the commercial strategy and in particular the market study.
Facebook - katso tuki UKK:sta asetukset
Hyväksy
Kiellä