Tulin tässä vaan kertomaan pari juttua… Kissanpäivien laaduntarkkailutiimikin on lomautettu koronaviruksen takia ja olemme kuulemma vielä kotikaranteenissakin vaikkei tää nyt meitä varsinaisesti koskekaan. Mutta Kissamummo kertoi, että koska melkein kaikki ihmiset on kotona omien rakkaiden karvanassujensa kanssa, Kissanpäivillä on nyt tilaa. Vaikka asukkaita olisi yksi, hänet hoidetaan tietenkin suurella rakkaudella kuten tähänkin asti. Eli toiminta jatkuu normaalisti (tavallistakin tarkemmalla hygieniatasolla). Mutta tästä kaikesta meille tuli mieleen pari juttua:
- Kissamummo haluaa auttaa tässä tilanteessa erityisesti hoitohenkilökuntaa. Voi olla, että työtaakka tulee lähiaikoina kasvamaan äärimmäisen rankaksi ja päivät pitkiksi. Mikäli oman kisun, kanin, marsun yms. pikkuisen kaverin pitkät yksinolot kotona huolettaa, Kissanpäivät tarjoaa hoitopaikkaa heille puoleen hintaan kesäkuun 15. päivään saakka.
- Ja koska Kissanpäivät, kuten kaikki muutkin palvelualan yritykset, tulee taistelemaan olemassaolostaan, myymme lahjakortteja, joita voi hyödyntää myöhemmin oman karvanassun hoitoon tai antaa lahjaksi jollekin sitä tarvitsevalle – esimerkiksi sairaanhoitajalle tai muuten tärkeää työtä tekevälle tai riskiryhmään kuuluvalle. Lahjakortti on voimassa vuoden ostopäivästä ja sellaisen saa laittamalla viestiä Kissamummolle Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Ei mulla nyt tällä kertaa muuta. Voimia kaikille ja kiitos avustasi!
t. Jylppy, laaduntarkkailutiimin pomo (kesällä 26 v.)
